MOD= Moninaisuus – Oivallus – Dialogi
PERUSKURSSI 2 pv
Aika ja paikka
23. - 24.2.2012
to klo 8.30 - 16.00
pe klo 8.30 - 16.00
Lappeenrannassa, Kesäyliopiston koulutustilat, Koulukatu 11 (3. krs.)
Kohderyhmä
MOD -koulutusta omassa työssään voivat hyödyntää esimerkiksi kirkkojen ja seurakuntien työntekijät, kansalaisjärjestöjen työntekijät, työyhteisökouluttajat, peruskoulun, lukion ja ammattioppilaitosten opettajat, yleissivistävän koulutuksen ja vapaan sivistystyön edustajat, opettaja- ja monikulttuurisuuskoulutuksessa työskentelevät, nuorisotyönohjaajat. Ryhmän koko max 25 henkilöä.
Tavoite
MOD -koulutus on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat kehittää vuorovaikutustaitojaan ja parantaa valmiuksiaan monikulttuurisuuteen liittyvissä kysymyksissä.
Sisältö
MOD eli Moninaisuus ja dialogi –koulutusohjelma on kehitetty erilaisuutta ja identiteettiä koskevien ristiriitojen selvittämiseen. Se tähtää yhdenvertaisuuteen ja harjaantumiseen yhteisöllisessä monimuotoisuudessa. Se pyrkii tuomaan näkyviin sisäistetyt asenteet ja iskostuneet ennakkoluulot jotka synnyttävät tai vahvistavat syrjiviä toimintamalleja. Syrjintä voi kohdistua esimerkiksi sukupuoleen, etnisyyteen, ihonväriin, seksuaaliseen suuntautumiseen tai vammaisuuteen.
MOD-koulutuksen peruslähtökohtana on näkemys ihmisen arvokkuudesta ja kaikkien ihmisten samanarvoisuudesta. Yleismaailmalliset ihmisoikeudet, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, demokratia ja monikulttuurisuus ovat koulutuksen läpäiseviä periaatteita.
Kouluttaja Merja Kuukka, MOD-ohjaaja
Hinta
105 €, sisältää koulutuksen, aamu- ja päiväkahvit sekä lounaan molempina päivinä. Kurssin jälkeen voit lunastaa käyttöösi 20 euron arvoisen MOD –kansion, joka sisältää runsaasti harjoituksia ja tietoa MOD -kurssilla käsitellyistä teemoista. Kurssille osallistuminen edellyttää mukanaoloa koko kurssin ajan.
Ryhmän koko enintään 25 henkilöä
Kurssipäivien sisältö:
torstai 23.2.2012
Startteri
Tietoa MOD koulutusohjelmasta ja tästä kurssista - Kuka minä olen? Kuka sinä olet?
Me ja He Havaintoja – mistä on kysymys?
Ennakkoluuloista ja niiden kehittymisestä
Mitä on suomalaisuus? Näkemykseni Suomesta
Draamatyöskentelyä kulttuurien välisistä konflikteista
perjantai 24.2.2012
Startteri
Pahan ympyrä, dikotomiat
Me ja maailmankuvamme
Rajoja ja muureja – rakentamassa ja rikkomassa MOD II info, palaute Päätös
Osallistujilta edellytetään 100% läsnäoloa.
Peruskurssin käyminen on välttämätön edellytys jatkokurssille, joka järjestetään Lappeenrannassa syksyllä 2012.
Ilmoittautuminen viimeistään 9.2.2012
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen on sitova. Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tapahtuvasta peruutuksesta peritään puolet koulutusmaksusta. Mikäli perumista ei tehdä lainkaan tai henkilö ei saavu paikalle, peritään koko maksu. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Koulutusvahvistus postitetaan osallistujille noin viikkoa ennen koulutusta.
esite - MOD peruskurssi.pdf